Omatoimitreenien jälkeen oli mukava päästä taas Oilin osaavaan oppiin :) Eipähän tarvinnut itse niin paljoa suunnitella, että mitä esteitä treenataan ja samalla sai myös palautetta omista ääliöpakkoliikkeistään (kiitos näistä Oili, itse on vaikea itseään ulkopuolelta tarkkailla) tietyillä esteillä :D

rengas: Rengasta treenaillaan Hipun kanssa vielä irtorenkaalla, jotta este menisi alusta asti hyvin perille, eikä sitten myöhemmin tulisi sivusta hyppimisiä turhan päiten. Laskuissa en mukana pysynyt, mutta about 2x5 kertaa rengas tehtiin niin, että itse ohjasin läheltä (tosi tarkka saa ohjauksessa olla, huomaa kyllä, että tästä esteestä ei aivan ole Hippu vielä perillä) Oilin pitäessä rengasta.

kepit: Keppejä treenattiin edelleen niinpäin, että itse pakitan ja vain kuudella kepillä. Homma sujuu hyvin, palautteena saatiin, että käsiohjausta voisi vähitellen vähentää ja että jalkaliikkeen (oma kroppa selkeästi EI hallinnassa :D) kokonaan jättää pois.

puomi: Puomilla jätettiin nyt ylimääräiset makupalat väliltä pois ja laitettiin makupalat pelkästään loppuun alustalle odottamaan. Hihnassa treenataan siihen asti, että Hippu ymmärtää, että lopussa pitää oikeasti pysähtyä muutenkin kuin makupalat syömään.

pituus: Ekaa kertaa otettiin pituus mukaan harjoituksiin ja sen kanssa Hipulla ei ollut mitään ongelmia. Hyvin hyppää yli eli tämä ei vaadi sen suurempaa treeniä :)

hyppy: Hypyssä nostettiin rimaa hieman ylemmäksi ja tämä aiheutti Hipulle päänvaivaa. Ensimmäiset pari kertaa neiti vaan juoksi päin estettä rima kolisten eli selkeästi kyllä kaipaisin näköelinten käyttöä tässä hommassa :D Pallon kanssa homma alkoi kuitenkin sujua eikä rimakaan enää kolissut. Vähitellen alamme harjoitella eteenpäin lähetyksellä kahden hypyn menoa, tällä kertaa kokeilimme sitä ilman lähetystä ja homma ei oikein sujunut. Hippu on tosi kiinni minussa kaiken aikaa, mutta eiköhän tämäkin estevarmuuden lisääntyessä vähene oikeisiin mittoihin. Muutama hyppy tehtiin niin, että jätin Hipun paikalleen ja etenin itse ja Hippu pysyi NIIIIIN hienosti paikallaan :D Mikä ilonaihe mulle, sillä niin kuin varmaan olette huomanneet, tämä paikalla pysyminen ei meidän neidin vahvuuksiin kuulu. Pallon kanssa otettiin kuitenkin suurin osa hypyistä ilman paikkoja, jotta saatiin rima pysymään ylhäällä.

Yhden kerran piti Hippu juoksuttaa putkesta ihan vain siitä ilosta, että se meiltä jo sujuu :D

Kiitokset Oilille taas treeneistä!