Eilen oltiin taas agiliitelemässä :) Se on kyllä sellainen laji (ainakin vielä näin alussa, mutta varmasti tulevaisuudessakin), että toisena hetkenä saa olla tyytyväinen kehitykseen ja heti seuraavana sitten miettiä koko harrastuksen lopettamista ja koirasta rukkasen tekemistä (suurta hyötyä ei tosiaan olisi, kun ei tuon kokoisesta olisi kuin yhdeksi rukkaseksi). Ei vaan, minun vikahan se aina on. Aina.

Eilen tehtiin ensimmäisenä harjoitus, jossa koira jätettiin vinoon niin, että sen oli siitä helpompi hahmottaa, mihinpäin rata oikein menee. Ensimmäisenä oli muuri (jota Hippu oli aiemmin menny kerran ja ei ollut mitään ongelmaa :D), sitten kaksi hyppyä ja siitä putkeen. Tämä sujui koiran vierellä juosten hyvin, tästä jo tuli siis tyytyväisyyden tunne siitä, että voin jo juosta Hipun vierellä ja silti se luottaa mihin ollaan menossa (meillä kun homma etenee niin, että koira epäilee koko ajan tätä epäosaavaa ohjaajaa ja alottaa aina hillittömän haukkumisen, jos ohjeet ovat vähänkään epäselvät, mitä minun ohjeeni Hipun mielestä melkein aina ovat). Noh, eilen meni kuitenkin hyvin, ilmeisesti sen verran hallitsin kroppaani, etten antanut Hipulle vääriä signaaleja :) Ja Hippuhan on radalla muuten hiljaa, siis silloin kun tietää, mitä tekee eli siitä tulee vielä hyvä agikoira kunhan itse opin :) Putken jälkeen tuli rengas. Niinpä. Kuten viime kerrasta voi muistaa, ongelmia kehiteltiin. Kokeilin ensin ohjata niin kuin viime kerralla ei ongelmia olisi ollut. Meni ohi. Lopulta teimme niin, että ohjaajamme Kati seisoi minun puolella sivussa niin, ettei Hippu päässyt menemään renkaan sivusta. Itse seisoin vähän kauempana renkaasta ja yritin jatkaa hermojani ja ohjata koiraa esteelle, vaikkei sillä ollut asiasta mitään tajua ja niinpä neiti räkytti jaloissa. Kati kuitenkin sanoi, etten aina voi olla noin nopeaa koiraa olla ohjaamassa kädestä pitäen vaan sen pitää tajuta itsekin. Lopulta Hippu meni renkaan vähäeleisyydestäni huolimatta ja heti hurja palkka. Tätä tehtiin muutama kerta ja alkoi jo tuntua, että jotakin edistystä tapahtui. Radan viimeisenä ollut A-este tehtiin vielä erikseen hihnassa, sitä ei olla niin useasti tehty. Siitäkin ohjaaja sai palautetta mm. asennosta, sijoittumisesta jne. että korjattavaa kyllä löytyy *huoh*

Toisena koira piti jättää kahden hypyn taas vinosti, kutsua luokse, valssata putkelle, koira sinne, putkesta renkaalle ja haltuunotolla koira oikealla olevalle hypylle. Ensimmäinen valssi ei sujunut kuin valssi ja homma (eikä koira) mennyt putkeen. Toisella kerralla osasin antaa jo enemmän tilaa ja homma alkoi sujua. Rengaskin sujui, kun muistin aina putken jälkeen ottaa koiraan kontaktin (sanoin "Hippu") ja tämän jälkeen rengas (ei siis niin toivotonta sittenkään :D). Viimeiselle hypylle emme koskaan päässeet, mutta Kati sanoi, että koira muutenkin niin tarkkaan lukee mun kroppaa, ettei se suoraan edessä olevalle A-esteelle menisi kuitenkaan. Jotakin meilläkin hallussa siis :D

Viimeisenä oli sama kakkosharkka, mutta niin, että renkaan taa piti mennä valssaamaan ja kääntää koira sille viimeiselle hypylle. Noh, voitte uskoa miten kivaa se on, kun koira juoksee valonnopeudella (ohjaaja ei todellakaan!!) ja yritä siinä sitten ehtiä ajoissa. No voi terve!! Viimeisellä kerralla (oisko ollut kolmas) sain homman sujumaan ja siihen lopetettiin.

Vikan harkan yhteydessä tehtiin koiran palkkausta, kun se istui esteen takan paikallaan. Meillä muuten suhteellisen hyvin onnistui, mutta kääntyessäni koiran suuntaan aina Hippu nosti pyllyn maasta. Niinpä kävelin poispäin tosi levottomasti joka suuntaan kääntyillen, pitää muistaa sitä harjoittaa tästä eteenpäinkin ..

Kiitokset Katille treeneistä ja hyvistä neuvoista :) Kai sitä itsekin oikeasti jotakin oppii (ja valssata nyt osaan, jos vaan ennätän :D), vaikka tuntuukin siltä, että olen loputtomasti koiran kehityksen tiellä. Mutta sellaista se on, kun ei ole tuollaiseen valonnopeaan tottunut (Jesse kun on vähän erilainen joka suhteessas ohjata ja Jempuun olen sentäs vuosikaudet tottunut) ja siihen, että oikeasti pitäisi juosta lujempaa kuin kykenee ja ajatellakin vielä samalla. Monitaituri taitaa musta tulla sit lopulta (joskus..) :)